Todennetut Venäjän operaatiot osoittavat yhtenäisen toimintamallin Eurooppaa vastaan

Toimintaan kuului Ruotsin päätöksentekoa koskevien tietojen hankkiminen. Tarkoituksena oli luoda edellytyksiä Venäjän vaikuttamiselle yhteiskuntaa polarisoivissa kysymyksissä. Tavoitteena oli heikentää Ruotsin päätöksentekoa sekä mustamaalata Ruotsia, Euroopan unionia ja Natoa.

Eurooppalainen turvallisuusulottuvuus

Tapauksen merkitys ulottuu yksittäistä tiedusteluoperaatiota laajemmalle. Säpon mukaan Venäjän tiedustelun kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat erityisesti Ruotsin poliittiset kannanotot, toiminta Natossa ja EU:ssa, Ukrainan tukeminen sekä Ruotsin sotilaallinen suorituskyky. Viranomaisen vuosien 2025–2026 tilannekuvassa todetaan lisäksi, että Venäjän tiedonhankintaa harjoitetaan myös pitkän aikavälin sodanvalmistelun tarpeisiin. Se kohdistuu sekä sotilaallisiin suorituskykyihin että kriittiseen infrastruktuuriin.

Ruotsissa paljastettua operaatiota ei siksi voida tarkastella irrallisena tapauksena. Nato, Euroopan unioni sekä eurooppalaiset turvallisuus- ja tiedustelupalvelut ovat jo useiden vuosien ajan kuvanneet kehitystä, jossa Venäjä käyttää Euroopan valtioita vastaan tiedustelua, sabotaasia, kyberoperaatioita, informaatiovaikuttamista, elektronista häirintää ja toimintaa välikäsien kautta. Täysimittainen sota jatkuu Ukrainassa, mutta strateginen vastakkainasettelu lännen kanssa ulottuu huomattavasti laajemmalle maantieteelliselle alueelle.

Rinnakkainen rintama aseellisen hyökkäyksen kynnyksen alapuolella

Pohjois-Atlantin neuvosto totesi toukokuussa 2024, että useat liittolaismaat olivat tutkineet tai asettaneet syytteeseen henkilöitä, joilla oli yhteyksiä vihamieliseen valtiolliseen toimintaan Tšekissä, Virossa, Saksassa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Britanniassa. Nato arvioi tapausten kuuluvan voimistuneeseen Venäjän kampanjaan euroatlanttisella alueella. Tunnistettuihin menetelmiin kuuluivat sabotaasi, väkivallanteot, kybertoiminta, elektroninen häirintä, disinformaatio ja muut hybridioperaatiot, myös välikäsien kautta toteutettuina.

Washingtonin huippukokouksessa heinäkuussa 2024 Nato täsmensi arviotaan. Liittokunta kuvasi Venäjän kampanjaa, johon kuuluivat myös provokaatiot liittolaismaiden rajoilla, haitallinen poliittinen vaikuttaminen, taloudellinen painostus ja epäsäännöllisen muuttoliikkeen välineellistäminen. Nato totesi samalla toiminnan muodostavan uhan liittolaisten turvallisuudelle ja ilmoitti, että vastatoimia kehitettäisiin sekä kansallisesti että yhdessä.

Merkitys ei ole pelkästään tapausten määrässä. Olennaista on, että useita aiemmin erillisinä turvallisuusongelmina tarkasteltuja toimintamuotoja käsitellään nykyään osina yhtenäistä Venäjän hybridistrategiaa. Sotilastiedustelu, sabotaasin valmistelu, kyberoperaatiot ja informaatiovaikuttaminen eroavat operatiivisilta muodoiltaan, mutta voivat palvella samaa strategista tavoitetta: poliittisen päätöksenteon, yhteiskunnan kriisinkestävyyden ja lännen Ukrainalle antaman tuen heikentämistä.

Ruotsi kohdealueena

Säpo arvioi vuosien 2025–2026 tilannekuvassaan Venäjän olevan edelleen Ruotsiin kohdistuva suurin uhka. Venäjän toimintaan kuuluvat ennen kaikkea tiedustelu, vaikuttamisoperaatiot ja teknologian hankinta. Viranomainen toteaa samalla Venäjän muodostavan sabotaasiuhan, joka kohdistuu ensisijaisesti lännen Ukrainalle antamaan tukeen. Venäjän tiedustelu- ja turvallisuuspalvelujen tavoitteena arvioidaan olevan Ukrainan tuen vähentäminen ja polarisaation voimistaminen lännen heikentämiseksi.

Säpon arvio merkitsee, ettei Venäjän tiedonhankinta kohdistu ainoastaan Ruotsin tämänhetkisiin päätöksiin ja olosuhteisiin. Pitkän aikavälin sodanvalmisteluun liittyvä näkökulma antaa hankituille tiedoille mahdollista operatiivista arvoa, joka ulottuu perinteistä poliittista tiedustelua pidemmälle.

Säpo tekee kuitenkin samalla tärkeän rajauksen. Viranomainen oli edeltävän vuoden aikana arvioinut muun muassa merenalaisiin kaapeleihin, sähköasemiin ja vesihuoltolaitoksiin kohdistuneita epäiltyjä sabotaaseja. Julkaisuhetkellä yhtäkään Ruotsissa tapahtunutta fyysistä sabotaasia ei kuitenkaan ollut voitu yhdistää vieraan valtion toimintaan. Viranomainen korostaa nimenomaisesti riskiä, joka syntyy, jos Venäjän oletetaan ilman riittävää näyttöä olevan jokaisen turvallisuuteen liittyvän tapahtuman takana.

Tämä erottelu on keskeinen uskottavassa avoimiin lähteisiin perustuvassa tiedusteluanalyysissä. Todettu strateginen uhka ei tarkoita, että jokainen yksittäinen tapaus voitaisiin osoittaa saman uhkatoimijan aiheuttamaksi. Säpon oma arvio yhdistää siksi kaksi seikkaa, jotka on pidettävä erillään. Venäjän muodostamaa sabotaasiuhkaa pidetään todellisena, ja erityisen tärkeiksi kohteiksi arvioidaan ne, jotka vaikuttavat lännen kykyyn tukea Ukrainaa. Yksittäisten tapahtumien attribuutio edellyttää kuitenkin konkreettista näyttöä.

Fyysisiä vaikutuksia mahdollistavat kyberoperaatiot

Kybertoimintaympäristö osoittaa selvästi, kuinka tiedustelun ja sabotaasin valmistelun välinen raja voi muuttua. Alankomaiden sotilastiedustelu- ja turvallisuuspalvelu MIVD ilmoitti huhtikuussa 2025, että venäläinen hakkeriryhmä oli vuonna 2024 toteuttanut kybersabotaasi-iskun Alankomaissa sijaitsevan julkisen laitoksen digitaaliseen ohjausjärjestelmään. MIVD:n mukaan hyökkäys ei aiheuttanut vahinkoa, mutta se luokiteltiin ensimmäiseksi maassa tunnetuksi tämäntyyppiseksi kybersabotaasi-iskuksi.

MIVD ilmoitti samalla havainneensa erillisen venäläisen kyberoperaation Alankomaiden kriittistä infrastruktuuria vastaan. Operaatio saattoi olla sabotaasin valmistelua. Venäläiset toimijat eivät onnistuneet pääsemään kohteena olleeseen verkkoon. Tapausten yhdistelmä on turvallisuuspoliittisesti merkittävä, koska se osoittaa kaksi erillistä toiminnan tasoa. Ensimmäisessä digitaalista ohjausjärjestelmää manipuloitiin tosiasiallisesti. Toisessa pyrittiin hankkimaan pääsy, jota olisi voitu hyödyntää myöhemmin.

Maaliskuussa 2026 MIVD ja Alankomaiden siviiliturvallisuuspalvelu AIVD julkistivat uuden venäläisen kyberkampanjan. Venäjän valtioon kytkeytyneet hakkerit yrittivät päästä muun muassa korkeassa asemassa olevien henkilöiden, sotilashenkilöstön ja virkamiesten Signal- ja WhatsApp-tileille. Turvallisuuspalvelujen mukaan Alankomaiden valtionhallinnon työntekijöitä oli sekä joutunut kampanjan kohteiksi että sen uhreiksi. Hyökkääjät käyttivät muun muassa väärennettyjä tukipalveluja saadakseen käyttäjät luovuttamaan vahvistus- ja PIN-koodejaan.

Kybertoimintaympäristöä voidaan näin käyttää samanaikaisesti useisiin tarkoituksiin. Viestinnän kerääminen voi tuottaa tiedustelutietoa, teknisten järjestelmien kartoittaminen voi luoda edellytyksiä myöhemmille operaatioille ja pääsy ohjausjärjestelmiin voi mahdollistaa konkreettisen häirinnän. Kybervakoilun ja kybersabotaasin välinen ero on siksi ratkaiseva yksittäistä operaatiota arvioitaessa, vaikka molemmat toimintamuodot voivat kuulua laajempaan strategiseen valmisteluun.

Ukrainan tuki strategisena kohteena

Venäjän Euroopassa harjoittaman toiminnan ja Ukrainan sodan välinen yhteys toistuu johdonmukaisesti virallisissa arvioissa. Säpon mukaan Venäjän vaikuttamisoperaatioiden tavoitteena on vähentää lännen tukea Ukrainalle, ja sabotaasiuhka kohdistuu erityisesti toimintoihin, jotka vaikuttavat lännen kykyyn ylläpitää tätä tukea. Nato on vastaavasti todennut, etteivät Venäjän hybridioperaatiot ole muuttaneet liittolaisten päätöstä jatkaa Ukrainan tukemista.

Ukrainan tukemista ylläpitävillä rakenteilla on siten oma strateginen arvonsa. Sotilaallista materiaalia on tuotettava, rahoitettava ja kuljetettava. Poliittisia päätöksiä on tehtävä ja pidettävä voimassa pitkällä aikavälillä. Viestintäjärjestelmät, liikenneverkot, energiahuolto, satamat, rautatiet, puolustusteollisuus ja logistiset solmukohdat vaikuttavat eri tavoin länsimaiden kykyyn muuttaa poliittiset päätökset käytännön tueksi.

Tällaiseen rakenteeseen kohdistuvan hyökkäyksen ei siksi tarvitse tapahtua Ukrainan alueella vaikuttaakseen Ukrainan puolustuskykyyn. Kuljetusten viivästyminen, tuotannon häiriintyminen, tietojen vaarantuminen tai poliittinen vaikuttaminen voivat tuottaa strategista vaikutusta ilman, että kyse olisi perinteisestä sotilaallisesta hyökkäyksestä Nato-maata vastaan. Tämä osaltaan selittää, miksi avoimen aseellisen konfliktin kynnyksen alapuolella tapahtuvalla toiminnalla on keskeinen asema Venäjän ja lännen vastakkainasettelussa.

Tavanomainen sotilaallinen ulottuvuus

Hybriditoiminta kehittyy samalla, kun Venäjä kasvattaa tavanomaista sotilaallista suorituskykyään. Ruotsin sotilastiedustelu- ja turvallisuuspalvelu Mustin vuoden 2025 vuosikatsauksessa (PDF), joka julkaistiin 17. helmikuuta 2026, Venäjä määritellään Ruotsin ja Naton sotilaallista varautumista mitoittavaksi uhaksi. Must arvioi uhan kasvavan vuoteen 2030 saakka, kun Venäjän asevoimat saavat uusia resursseja ja toteuttavat uudistuksia. Suurin osa Venäjän suorituskyvyn kasvusta arvioidaan saavutettavan vasta vuoden 2030 jälkeen. Kehityksen nopeuteen vaikuttavat muun muassa Ukrainan sota, Venäjän talous, öljytulot, pakotteet ja suhteet Kiinaan.

Must toteaa samalla, että Venäjällä on jo lyhyellä aikavälillä kyky vahingoittaa ja häiritä siviili- ja sotilastoimintoja Ruotsissa ja sen lähialueilla käytettävissään olevilla sotilaallisilla ja hybridivälineillä. Vuosikatsauksen mukaan Venäjä voisi suhteellisen nopeasti keskittää suurempia joukkoja Ruotsin lähialueille, jos se mobilisoisi, pystyisi siirtämään resursseja Ukrainasta sodan intensiteetin vähennyttyä ja siirtäisi voimavaroja muualta Venäjältä.

Arviolla on tärkeä merkitys keskustelulle mahdollisesta tulevasta tulitauosta tai sodan intensiteetin vähenemisestä Ukrainassa. Taistelujen väheneminen Ukrainassa ei automaattisesti merkitse sotilaallisen uhan vastaavaa pienenemistä muualla Euroopassa. Jos Ukrainan sodasta vapautuu resursseja, Venäjän mahdollisuudet keskittää sotilaallista voimaa muille alueille voivat muuttua. Tämä ei ole väite siitä, että Venäjä hyökkäisi Natoa vastaan, vaan kuvaus sotilaallisten resurssien uudelleensuuntaamisen mahdollisuudesta, jonka Must nimenomaisesti tunnistaa.

Must on myös vuonna 2026 jatkanut Ukrainan sodankäynnin, EU- ja Nato-maihin kohdistuvien hybriditoimien sekä Ruotsin lähialueille suunnatun sotilaallisen vahvistamisen tarkastelua yhtenä kokonaisuutena. Mustin johtaja Thomas Nilsson totesi huhtikuussa 2026, etteivät Venäjän talousongelmat olleet muuttaneet maan tavoitteita Ukrainan sodassa tai sen suhtautumista Nato- ja EU-maihin. Taloudelliset rajoitteet vaikuttavat kuitenkin siihen, millaista sotilaallista suorituskykyä Venäjä voi rakentaa ja kuinka nopeasti.

Hybridisodankäynnin strateginen tehtävä

Venäjän hybridimenetelmien käyttöä on tarkasteltava suhteessa strategiseen vastakkainasetteluun Naton kanssa ja Venäjän pyrkimykseen vaikuttaa länteen käynnistämättä avointa sotilaallista konfliktia liittokunnan kanssa. Aseellisen hyökkäyksen kynnyksen alapuolella tapahtuva toiminta mahdollistaa vastustajaan vaikuttamisen ilman, että se välittömästi johtaa avoimesta aseellisesta hyökkäyksestä seuraaviin poliittisiin ja sotilaallisiin seurauksiin. Kyberoperaatioita, tiedustelua, vaikuttamista, sabotaasia ja välikäsien käyttöä voidaan lisäksi toteuttaa siten, että tekijän osallisuus voidaan kiistää vaihtelevassa määrin.

Tällä kiistettävyydellä on operatiivista arvoa. Jos vastuu tapahtumasta on epäselvä, kohteeksi joutuneen valtion on ensin selvitettävä, mitä on tapahtunut, kuka tapahtuman aiheutti ja millainen vastatoimi olisi oikeasuhtainen. Epävarmuus voi viivästyttää päätöksiä, vaikeuttaa liittolaisten välistä koordinointia ja luoda tilaa keskenään ristiriitaisille tilannekuville.

Hybriditoiminnalla voi siksi olla strateginen tehtävä myös silloin, kun välitön aineellinen vahinko jää vähäiseksi. Toimet, jotka synnyttävät epävarmuutta infrastruktuurin, poliittisten prosessien, viranomaisten tietoturvan tai valtion kyvyn suojata keskeisiä toimintojaan suhteen, voivat heikentää yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ilman muodollisen sotatilan syntymistä. Nato on nimenomaisesti kuvannut sabotaasia, kybertoimintaa, elektronista häirintää, disinformaatiota, poliittista vaikuttamista ja taloudellista painostusta osiksi Venäjän liittolaismaihin kohdistamaa toimintaa.

Attribuutio analyyttisenä rajalinjana

Merkittävä analyyttinen riski syntyy kuitenkin silloin, jos jokainen tulipalo, kaapelivaurio, tekninen häiriö tai turvallisuuspoikkeama katsotaan automaattisesti Venäjän aiheuttamaksi. Säpo on nimenomaisesti varoittanut tällaisista johtopäätöksistä ja korostanut, että virheellinen attribuutio voi lisätä huolta ja eskalaatiota sekä johtaa yhteiskunnan resurssien väärään kohdentamiseen. Vastustaja voi siten saada strategista hyötyä jopa tapahtumista, joita se ei itse ole aiheuttanut.

Kestävä avoimiin lähteisiin perustuva tiedusteluanalyysi edellyttää siksi selkeää eroa vahvistetun attribuution, virallisen turvallisuusarvion ja vahvistamattoman epäilyn välillä. Säpon 10. elokuuta 2026 julkistama SVR:n johtama tiedusteluoperaatio kuuluu ensimmäiseen ryhmään, koska viranomainen on nimenomaisesti nimennyt Venäjän tiedustelupalvelun vastuulliseksi. Venäjän yleinen sabotaasiuhka kuuluu toiseen ryhmään, koska kyse on viranomaisen julkisesta uhka-arviosta. Epäillyt sabotaasit Ruotsissa, joissa yhteyttä vieraaseen valtioon ei ole pystytty osoittamaan, kuuluvat kolmanteen ryhmään.

Ero ei ole pelkästään metodologinen. Se ratkaisee, voidaanko analyysi tarkistaa ja hyödyntää uudelleen. Avoimiin lähteisiin perustuva tiedustelutieto menettää arvonsa, jos arvioita esitetään vahvistettuina tosiasioina tai epävarmoille tiedoille annetaan sama painoarvo kuin turvallisuusviranomaisen julkiselle attribuutiolle. Korkea näyttökynnys pikemminkin vahvistaa kuin heikentää johtopäätöstä silloin, kun useat toisistaan riippumattomat viralliset lähteet kuvaavat samaa strategista kehitystä.

Eurooppaan kohdistuneet operaatiot 2022–2026

Kaksi kehityslinjaa kohtaavat

Kokonaisaineistossa näkyy kaksi samanaikaista kehityslinjaa. Ensimmäinen muodostuu Venäjän toiminnasta avoimen aseellisen hyökkäyksen kynnyksen alapuolella. Tiedustelua, kyberoperaatioita, sabotaasiuhkaa, informaatiovaikuttamista ja välikäsien kautta toteutettua toimintaa käytetään Euroopan valtioita sekä lännen Ukrainalle antamaa tukea mahdollistavia rakenteita vastaan. Säpo, Must ja Nato tarkastelevat kehitystä eri institutionaalisista lähtökohdista, mutta tunnistavat saman perusongelman.

Toinen kehityslinja muodostuu Venäjän pitkäaikaisesta sotilaallisen suorituskyvyn uudelleenrakentamisesta. Must arvioi Venäjän sotilaallisen suorituskyvyn kasvavan Ruotsin lähialueilla ja pitää Venäjää Ruotsin ja Naton sotilaallista varautumista mitoittavana uhkana. Samalla todetaan, että Venäjällä on jo nyt kyky häiritä siviili- ja sotilastoimintoja sekä sotilaallisin että hybridikeinoin.

Näitä kehityslinjoja ei pidä käsitellä erillisinä ilmiöinä. Ukrainan sota sitoo huomattavan määrän Venäjän sotilaallisia resursseja, kun taas tiedustelua, kyberoperaatioita ja muita hybridimenetelmiä voidaan käyttää niitä valtioita vastaan, jotka rahoittavat, tuottavat ja kuljettavat tukea Ukrainalle. Jos Venäjän tavanomainen sotilaallinen suorituskyky kasvaa samalla, kun aseellisen hyökkäyksen kynnyksen alapuolella tapahtuva toiminta jatkuu, syntyy turvallisuustilanne, jossa sekä sotilaallisen valmiuden että siviiliyhteiskunnan kriisinkestävyyden merkitys kasvaa.

Ukraina on edelleen Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan näyttämö. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Venäjän turvallisuuspoliittinen vastakkainasettelu rajoittuisi Ukrainan alueelle. Virallisesti todennetut operaatiot, turvallisuuspalvelujen uhka-arviot ja dokumentoitu Venäjän sotilaallisen suorituskyvyn uudelleenrakentaminen osoittavat, että strateginen kilpailu ulottuu jo laajemmin Eurooppaan. Säpon elokuussa 2026 julkistama SVR-operaatio on siksi merkittävä, ei siksi, että se yksin muuttaisi uhkakuvaa, vaan siksi, että se muodostaa jälleen yhden todennetun osan huomattavasti laajemmasta toimintamallista.